Tänään oli minun ensimmäinen työpäivä piiitkäään aikaan. Näin taantuman kourissa se olisi monelle iloinen uutinen, mutta itse olisin mielummin kotona perheeni kanssa. Naisen on tehtävä, mitä naisen täytyy tehdä, joten töihin on vaan raahauduttava elanto tienaamaan.

Työpäiväni alkoi iloisesti kesken yöunieni klo 0:30 lapsukaisen herättämänä. Hän heräsi sängystään keskeltä lammikkoa. Kun lapsi oli vaihdettu kuiviin ja lakanat viikattu, toinen lapsi hälinään herättyä ruokittu, lapset laitettu takaisin nukkumaan ja itse kömpiessä vällyn alle mieheni totesi: se on sitten perjantai 13.

Työpäivässäni ei ollut mitään ihmeellistä, sitä samaa vanhaa tuttua mitä olin aiemminkin tehnyt, ei onnea eikä pettymystäkään.

Päivän onni kohtasi kotia tultaessa! Posti oli tuonnut Arpajaisvoiton! Mikki-Hiiri leivänpaahtimen! Onnea tosin hälventi se, että vähän aikaa sitten ostimme paahtimen, pääkallo sellaisen. Siis pääkallon kuvia leipään paahtavan. Olemme siis kahden paahtimen loukussa.

No ilta on mennyt lasten kanssa tapellessa (=väsyneitä lapsia iltapuurottaessa ja nukkumaanpaniessa). Ei onnea eikä onnettomuutta, vaan tasaista arkea...

No, kyllä nuo lapset onni on, vaikka kuinka äitiä väsyttäisi.